1 3
EAKR | Länsi-Suomen Eurooppa-toimisto | EU-tiedotus | Euroopan unioni
in English | på svenska
WFA
Maakunnat
Erityisvahvuudet
Kansainvälinen
yhteistyö
Hanketoiminta
Yhteystiedot
Linkit
Etusivu
 

Ajankohtaista 29.04.2010

Rakennerahasto-ohjelmien 2007-2013 toteuttaminen 31.10.2008

WFA:n edustajat valtakunnallisissa työryhmissä

Tervetuloa Länsi-Suomen Allianssin kotisivuille

Länsi-Suomen Allianssi (WFA) on Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnan liittojen strateginen yhteistyöelin.

Länsi-Suomen Allianssin alue muodostuu viidestä maakunnasta, 23 seutukunnasta ja 105 kunnasta, joissa asuu yhteensä 1,3 miljoonaa ihmistä eli 26 % Suomen väestöstä. Sen pinta-ala on 65 000 km² eli kaksi kertaa Belgian kokoinen. Alueella on neljä yliopistoa ja kahdeksan yliopiston yksiköt, seitsemän ammattikorkeakoulua ja kahden AMK:n yksiköt sekä kuusi teknologiakeskusta.

Monialainen osaaminen on tulosta globaalisti toimivien yritysten ja alihankintaverkostojen sekä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, teknologia- ja osaamiskeskusten yhteistyöstä. Monipuolinen ja valovoimainen kulttuuritarjonta vahvistaa alueen elinvoimaisuutta ja yhdessä rikkaan luonnon kanssa tarjoaa perustan mm. matkailun edelleen kehittämiselle.